Siirry pääsisältöön

Pink Floyd - The Endless River


Olen Pink Floyd fani ja keräilijä. Olen fanittanut bändiä 90 – luvun alusta lähtien.  Muistan kun ostin The Division Bell vinyylin ja cdn vuonna 1994 Kotkan Sävelaitasta. Hankin myös kaikki albumin sinkut kaikissa julkaistuissa muodossa. 



The Endless River on äänitetty samaan aikaan kun TDB. Bändin oli tarkoitus julkaista The Big Spliff niminen ambient levy jo tuolloin, mutta jostain syystä se haudattiin.  Nyt Big Spliff materiaali on koottu uudeksi Pink Floyd levyksi. Vihdoinkin.
The Endless River on enemmän kuin hyvä levy. Se on eeppinen levy. Albumi alkaa David Gilmourin kitaraloopilla, jonka päälle tulee Richard Wrightin ääntä haudan takaa haastattelusta vuodelta 1972 “there’s a lot left unsaid”.  Things Left Unsaid luo haikean ja surullisen tunnelman, jota korostaa edesmenneen Wrightin puhe. Richard Wright kuoli syöpään vuonna 2006. Taianomaisen sointukierron päälle Ebow:lla  soitettu akkari toimii todella hyvin. Tuttu soundi Take It Backista. 
A-puolen It’s What We Do on levyn parhaimmistoa. The Endless River albumin työnimi oli It’s What We Do, mutta Pink Floydille tyypillisesti albumia ei nimetä kappaleen mukaan. The Endless River nimi on napattu High Hopesin sanoista.   It’s What We Do on lähes koko Pink Floydin soundimaailma ja iso osa katalogia reilussa kuudessa minuutissa. Kappale on kuin jatke Shine on You Crazy Diamondille, jota korostaa lähes identtinen synaliidi, kuin tuossa vuoden 1975 mestariteoksessa. Nick Masonin rumpukomppi ja fillit vahvistavat tätä fiilistä hienosti. Kappaleen kruunaa  David Gilmourin täydellinen kitarasoundi, joka on sekoitus TDB:tä ja WUWH maailmaa.  
 
B-puolen aloittava Sum on biisi, joka olisi voinut lyötyä The Wallilta. Iso väitös. Synasoundi, basari ja maailma on kuin Another Brick in the Wallin kolmososan puolivälistä. Taustalla suhiseva VCS3 on parhaiten tuttu soundi Welcome to The Machinesta ja On the Run biiseistä.  Se on parhaiten tuttu Pink Floydista.

 

Sumin jatkeena oleva Skins on biisi, joka olisi voinut löytyä Ummagummalta. Palaan tähän myöhemmin lyhyesti.
Myös Unsung on hyvin The Wall henkinen tuotos, jonka perään tuleva Anisina ei yllä parhaimmistoon Floyd tuotannossa. Soolo on tietenkin helvetin hyvä, mutta muuten sointukierto on ehkä hiukan tylsä. Kappaletta parantaa muuten deluxeboksista löytyvä video, jossa David Gilmour soittaa pianoriffiä. Irrallisena kappale toimii paremmin kuin uhkaavan Unsungin perään.
C-puolen aloitus The Lost Art Of Conversation on erinomainen esimerkki Richard Wrightin jazzahtavasta soittotyylistä. Kappale on hieno johdatus Noodle Streetin jazz-tunnelmaan. Pink Floyd on mielestäni ajoittain enemmän jazz-bändi kuin progebändi. Progelle tyypillistä on oudot tahtilajit ja tämän bändin tuotannossa ainostaan Money menee haastavammassa 7/4 tahtilajissa. Jazzia bändi on julkaissut kolmen biisin verran: DSOTM:ltä löytyvä The Great Gig in the Sky, sekä nämä TERin Lost Art ja Noodle Street. Joten Pink Floyd on kolme kertaa enemmän jazz-bändi kuin progebändi.
 

Näin #muuten Gilmourin Lontoossa 31.10. Paina #muuten play ja kuuntele. Tämä on pitkä teksti.

C-puolen päättävä Talkin’ Hawkin’ on myös levyn parasta antia. Kappale on jatke TBD:n Keep Talkin’ biisille, johtuen tietenkin Stephen Hawkinista, joka puhuu molemmissa biiseissä. Talkin’ Hawkin päättyy sanoihin, jolla alkaa Keep Talking. Tämä on iso biisi. Rakastan Nick Masonin taitoa soittaa hitaasti. Väitän, että hitaasti soittaminen on vaikeampaa kuin nopeasti kannuttaminen. Tästä tulee mieleen Dark Side of The Moonin Great Gig in the Sky, johtuen taustalaulaja Durga McBroomin huudosta laulusta.
Allons-y biisin molemmissa osissa on hieno delaykitara, joka tuo mieleen niin The Wallin, kuin myös David Gilmourin kasarilla julkaistun soololevyn About Face.  Allonsien välissä oleva Autumn ’68 on todella hieno ja huomattavasti kiinnostavampi sävellys kuin tämä kaksikko.
Kappale vie Atom Heart Motherin maailmaan. Nick Mason hakkaa gongia, Richard Wright soittaa Royal Albert Hallin kirkkourkuja ja Gilmour fiilistelee kitaralla. Wrightin kirkkourut on nauhoitettu 60-luvun lopussa. Tämä on jumalainen.  Koska kappale kuulostaa niin paljon Atom Heart Motherin tuotokselta, on se sen mukaan saanut myös nimensä, sillä AHM:ltä löytyy Summer '68. David Gilmour ja Roger Waters ovat molemmat haukkuneet useampaan kertaa kyseistä levyä #muuten bändin huonoimmaksi.
D-puolen Calling on sävellyksenä ehkä hiukan ohkainen, mutta tunnelmaltaan vahva. Perään tuleva Eyes To Pearls on kuin Set the Controls for the Heart of the Sun. Samalta kuulostava sointukierto ja varsin samankaltainen komppi vahvistavat mielikuvaa. Uhkaava biisi. Huikea akkarisoundi.
Sitä seuraava Surfacing tuo mieleen TDB:n Poles Apart biisin. Väitän, että Surfacing on Poles Apartin demo.  Soinnut vaihtuvat hitaasti, jopa liian hitaasti korvalle. Taustalaulajat laulavat oooh ja aaaah. Tämä on Pink Floydia!
Albumin päättää ainoa laulettu biisi Louder Than Words. Kappale on David Gilmourin kirjailijavaimon Polly Samsonin sanoittama biisi, joka kertoo Pink Floydista. Kappale alkaa High Hopesista tutulla kirkonkellosamplella.
 
We bitch and we fight
Diss each other on sight
But this thing we do
These times together
Rain or shine or stormy weather
This thing we do
With world-weary grace
We've taken our places
We could curse it or nurse it and give it a name
It's louder than words
This thing that we do
 

Tämä on Pink Floydin joutsenlaulu, jota kuunnellessa koen surua ja iloa. Surua siksi, että tämä on viimeinen kerta kun Nick Mason, Richard Wright and David Gilmour soittivat yhdessä. Iloa siksi, että tämä on mestariteos. Jumalainen biisi. Vuonna 2014 julkaistaan maailman parasta musiikkia. Gilmourin ääni on iskussa, kitarasoolo on huikea ja taustalaulua myöten tämä on Pink Floydia parhaimmillaan. 
The Endless River ei ole Pink Floydin paras levy, mutta se on enemmän kuin erinomainen levy. Albumin tunnelma on ajoittain suurempi kuin sen sävellykset.  Tämä on surullinen ja haikea jäähyväislevy. David Gilmour laulaa ”We’re more than alive” Louder Than Wordsissa. Pink Floyd elää vielä vuonna 2014,  mutta silti tämä on viimeinen Pink Floydin studiolevy. Tietenkin. Richard Wright on kuollut. Tämä on hieno kunnianosoitus upealle soittajalle.
Myös Nick Masonin on vireessä. A Momentary Lapse of Reason on lähes täysin rumpukoneilla tehty ja TDB on varsin kiltti, mutta TERiltä löytyvä Skins palauttaa mieleen pitkätukkaisen raivopäisen rumpalin, joka hakkaa rumpuja kuin parhaimpana Live at Pompeii aikana.
 




Tämä on eeppinen levy. Shine on.





Kommentit

  1. Moi Sami,

    Hyvää tekstiä! Nettilevyarviot on haluttua tavaraa (ainakin henk koht) tänä printtien kuolevana aikakautena.

    Koira haudattuna: Lähetin n. kk sitten sinulle Tallberginkadulle musavideon (Polanski) muistitikulla. Oletkos jo kerennyt tsekkaamaan ja jos, niin mikä on Tuomio?

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Eksymisiä Seitsemän veljeksen reitillä

Nurmijärven Vihreät jättivät vuoden alussa valtuustoaloitteen maastoreitestä Nurmijärvelle. Tämän aloitteen tarkoitus on saada Nurmijärvelle lisää merkittyjä maastoreittejä liikkumiseen. Maastopolut ovat maastoon merkittyjä reittejä, jotka tutustuttavat kulkijoita lähiluontoon ja kaupunki- ja kyläympäristöön. Nurmijärvellä liikkuvat tietävät, etteivät Seitsemän veljeksen vaellusreitit ole riittävän hyvin merkitty. Nurmijärven kunta on aloittanut reitin merkitsemisen parantamistyöt. Pohjoisesta päin reitin maalimerkintöjä on parannettu kesän aikana. Kunnanpuutarhuri Tapio Peltonen kertoi, että he ovat kartoittaneet rikotut opasteet Seitsemän veljeksen reitiltä ja Kiljavan reitistöltä. Rikottujen osalta hankinnat on käynnistetty.  Palojoen pään puuttuvien opasteiden asentaminen alkaa keskiviikkona 24.9.  Tänään "Jokitalkkarit" aloittavat Myllykosken portaiden ja pitkospuiden korjaukset. Tutustuin sunnuntaina 21.9. miten  hyvin  huonosti reitti on merkitty Hyvinkääl

Vantaan maraton

Aloitin kesäkuussa maratonharjoittelun syksyn maratonille.  Tämän vuoden tavoitteena oli juosta maraton alle 3:40 aikaan. Kirjoitin maratonharjoittelusta aiemmin ja sen voi lukea täältä http://samivirtanen.blogspot.fi/2014/09/kaksi-viikkoa-aikaa-pilata-maraton.html. Viimeisen viikon aikana juoksin tiistaina 4,87 km ja perjantaina 5,19. Aloitin tankkauksen keskiviikkona juomalla pari litraa vissyä päivässä ja syömällä enemmän pastaa ja leipää. Urheilujuomaa join puolilitraa perjantaina ja lauantaina. Tankkasin ajatuksella: älä syö mitään mitä et normaalisti söisi. Älä juo mitään mitä et normaalisti joisi. Join loppuviikolla myös oluen. Kävin keskiviikkona jalkahieronnassa. Diagnoosi oli tyly: oikean jalan pohje oli niin jumissa, että se oli tunnoton.  Hieronta auttoi hiukan ja sovimme, että tulen kisa-aamuna hakemaan kinesioteippauksen.   Suosittelen lämpimästi Rajamäeltä Rennoxpoint/Hieronatonni hierontaa. Sunnuntai 12.10 Kisa-aamuna eniten askarrutti sää ja kenkävalinta. Keli

Joukkoliikenteen ja uimahallin yhdistelmälippu kokeiluun

Välillä käy niin mukavasti, että itselle tärkeä asia on myös muille valtuutetuille tärkeä. Jätin aloitteen, että Nurmijärvellä otetaan käyttöön bussilippu, jolla pääsee edullisesti uimaan kunnan eri osista.  Kustannusvaikutuksia aloitteella ei ollut, sillä ehdotin, että 1000 euron kustannus otetaan valtuuston valtuustoseminaarin jälkiruokakuluista. Ajattelin, että valtuustolle on helppo päätös vaihtaa oma jälkiruoka kuntalaisten eduksi.  Perussuomalaisista 90% äänesti aloitettani vastaan ja valitsisi mieluummin itselleen jälkiruoan. Kokoomuksen ja keskustan riveissä äänet jakautuivat. Kokoomuksesta 4 (33%) ja Keskustasta jopa 7 (36%) valitsi mieluummin valtuuston tarjoilun. Vihreät, SDP ja VAS ovat usein samaa mieltä, mutta koska olemme vähemmistö, niin aloitteen läpimeno vaatii kannatusta myös suurista ryhmistä. Kiitos kaikille kannattaneille. Kuvassa vihreällä pohjalla näkyvät nimet valitsivan mieluummin jälkiruoan. Punaisella pohjalla muutosesityksemme, eli edullisemman lipputuotte